Akustinen kitara: klassinen ja teräskielinen, näin ne toimivat

Tutustu akustiseen kitaraan

Kitaran rungossa on ”vyötärö”, keskeltä sisäänpäin kaartuva kohta, ja sen kaula on jaettu nauhoilla. Varhaisissa kitaroissa oli neljä kieltä; nykyään vakio on kuusi. Kitaroita on kolmea perustyyppiä: nailonkielinen akustinen (klassinen ja flamenco), teräskielinen akustinen (länkkäri eli western-kitara) ja sähkökitara. Tämä sivu käsittelee kahta ensimmäistä.

Suurin ero on kielissä. Klassisessa kitarassa kielet 1–3 ovat yksittäisiä kirkkaita nailonsäikeitä, ja kielissä 4–6 on noin 200 nailonkuidun ydin, joka on kierretty hopeoidulla kuparilangalla. Teräskielisessä kitarassa kielet 1–2 ovat sileää terästä, ja kielet 3–6 on kierretty metallilla, usein 80/20-pronssilla tai fosforipronssilla.

Teräskielet on kiristetty paljon tiukemmalle: yksi normaalijännitteinen nailonsarja (D'Addario EJ45) vetää kuudella kielellä yhteensä 85,8 lb (38,9 kg), kun taas 12–53-teräskielisarja (EJ16) tekee noin 160 lb, eli suunnilleen kaksi kertaa enemmän. Kuten kuminauhassa: mitä kireämmälle kieli on vedetty, sitä raskaampi se on painaa alas.

Nailonkielinen kitara on lähes aina hiljaisempi kuin teräskielinen, ja sen komppaus kuulostaa lempeämmältä; teräskielet antavat raikkaan, terävän soinnin. Nailonia käytetään klassisessa musiikissa, flamencossa, latinalaisamerikkalaisessa musiikissa, bossa novassa, jazzissa ja popissa; terästä folkissa, popissa, rockissa, bluesissa, countryssa ja bluegrassissa.

Klassisen kitaran kaula on leveämpi (tyypillisessä Yamahassa 52 mm satulan kohdalta), takaa puolipyöreä, ja se liittyy runkoon 12. nauhan kohdalla. Teräskielisen kitaran kaula on kapeampi (43 mm), takaa kolmiomaisempi, ja se liittyy runkoon yleensä 14. nauhan kohdalla, joten suurempi osa otelaudasta on helposti ulottuvilla.

Soitinperhe

Kielisoitin (näppäiltävä)

Luokitus

Hornbostel–Sachs 321.322-5: kaulallinen laatikkoluuttu, soitetaan paljain sormin

Kielet

6; klassisessa kitarassa nailonia, teräskielisessä kitarassa terästä

Soiva ääniala

E2–C6 (20 nauhaa)

Nuottiavain

Diskanttiavain, kirjoitetaan oktaavia soivaa korkeammalle

Transponointi

Soi oktaavia kirjoitettua matalammalta

Tavalliset koot

Klassinen: 650 mm mensuuri (Yamaha C40II); teräskielinen: 25,4 tuumaa ≈ 645 mm (Martin D-28)

Kitaran osat

Akustinen kitara koostuu lavasta tallapäähän alla luetelluista osista. Kahdella tyypillä on suurin osa osista yhteisiä; ne eroavat piilossa olevassa rimoituksessa, kielten kiinnitystavassa ja teräskielisen kitaran naarmusuojassa: klassisen kitaran kielet solmitaan tallaan, kun taas teräskielet pidetään siinä pienillä tallanastoilla.

Hyvät kannet ovat usein kirjasaumattuja: yksi puukappale sahataan kahdeksi levyksi, jotka avataan kuin kirja, joten syykuviot molemmin puolin ovat toistensa peilikuvia.

Jotkin osat ovat soittimen sisällä tai takana, missä kuva ei voi näyttää niitä; niiden numerot merkitsevät suunnilleen, missä ne ovat.

12345678910

1. 1
   Lapa ja virityskoneisto headstock / tuning keys

   Viritystappia kääntämällä kieli kiristyy tai löystyy, ja näin kitara viritetään. Klassisissa kitaroissa on yleensä avoimet hammasrattaat.

2. 2
   Satula nut

   Pieni rima, joka pitää kielet lavan päässä, missä avoin kieli alkaa värähdellä. Nykyään yleensä luuta, kovaa muovia tai messinkiä.

3. 3
   Kaula neck

   Pitkä osa, jota vasen käsi pitelee. Teräskielisen kitaran kaulan sisällä on säädettävä, noin 6 mm paksu terästanko (kaularauta), joka estää kaulaa taipumasta.

4. 4
   Otelauta ja nauhat fingerboard / frets

   Kohta, jossa painat kieliä, usein eebenpuuta. Kun painat, metallinauhasta tulee kielen uusi päätepiste; jokainen nauha runkoa kohti nostaa säveltä puolisävelaskeleen.

5. 5
   Kansi (kaikupohja) top / soundboard

   Ohut etulevy, usein kuusta tai punasetripuuta (western red cedar), noin 2,5–3 mm paksu. Kielten värähtely tulee siihen tallan kautta, ja kansi työntää ilmaa; pohjalla on äänen kannalta paljon pienempi merkitys.

6. 6
   Ääniaukko ja ruusuke sound hole / rosette

   Yhdistää rungon sisäilman ulkoilmaan ja auttaa synnyttämään matalan resonanssin; aukkoa ympäröivä rengas on upotettu koriste.

7. 7
   Naarmusuoja pickguard

   Teräskielisissä kitaroissa ääniaukon vieressä oleva ohut levy, joka estää plektraa naarmuttamasta kantta. Kuvan kitara on klassinen kitara, jossa sitä ei yleensä ole; numero näyttää, missä se on teräskielisessä kitarassa.

8. 8
   Rimoitus bracing

   Kannen sisäpuolelle liimattuja ohuita puurimoja. Ne kestävät kielten vedon ja muovaavat sointia: klassisissa kitaroissa viuhkamainen, useimmissa teräskielisissä kitaroissa isompi ja vahvempi X-rimoitus.

9. 9
   Talla ja tallaluu bridge / saddle

   Pitävät kieliä rungon päässä ja välittävät niiden värähtelyn kanteen. Tallat ovat kovaa puuta, kuten eebenpuuta tai ruusupuuta; tallaluu on usein luuta.

10. 10
    Kyljet ja pohja sides (ribs) / back

    Muodostavat rungon reunan ja takaosan, usein mahonkia, ruusupuuta tai vaahteraa. Pohjalla on äänen kannalta paljon pienempi merkitys kuin kannella.

Mistä ääni tulee

Kieli on niin ohut, että se tuskin työntää ilmaa heilahdellessaan, joten yksinään se on hyvin hiljainen. Heiluta lyijykynää, niin tuskin tunnet tuulahdusta; heiluta viuhkaa, niin tunnet. Kitara välittää kielen värähtelyn tallaluun ja tallan kautta kanteen, ja leveä kansi pystyy työntämään paljon ilmaa.

Runko ei oikeastaan ole vahvistin: kaikki energia tulee näppäilystäsi, ja runko vain muuttaa kielen värähtelyn tehokkaammin ilman värähtelyksi, vähän kuin kaiuttimen kartio. Karkeasti sanottuna korkeat sävelet tulevat pääasiassa kannesta, jota talla liikuttaa, kun taas suuri osa matalasta äänestä tulee rungon sisällä olevasta ilmasta ja lähtee ulos ääniaukon kautta.

Myös sisäilma resonoi. Ääniaukossa oleva ilma liikkuu edestakaisin, kuin huhuileva ääni, jonka saat puhaltamalla tyhjän pullon suun yli; tätä kutsutaan Helmholtzin resonanssiksi, ja kitarassa se on soittimesta riippuen F#2:n ja A2:n välillä. Suurempi ääniaukko antaa enemmän äänenvoimaa; pienempi on hiljaisempi mutta pyöreämpi.

Kielen sävelkorkeus riippuu neljästä asiasta: massasta, jännityksestä, pituudesta ja siitä, miten se värähtelee. Raskaammat, löysemmät ja pidemmät kielet soivat matalammalta. Samalla pituudella ja jännityksellä oktaavia matalampaan säveleen tarvitaan neljä kertaa suurempi paino, joten matalissa kielissä on ohut ydin, joka on kierretty metallilangalla: raskaampi, mutta ei liian jäykkä.

Kun painat kieltä, nauha korvaa satulan päätepisteenä, kieli lyhenee ja sävel nousee. 12. nauhan kohdalla kieli on puolet pituudestaan, oktaavia korkeammalla; 7. nauhan kohdalla se on 2/3, ja E muuttuu H:ksi (tällä sivustolla B); 5. nauhan kohdalla se on 3/4, ja E muuttuu A:ksi. Jokainen puolisävelaskel kertoo pituuden noin luvulla 0,944, joten nauhavälit kapenevat runkoa kohti.

Näppäilykohta muuttaa sointia: lähellä tallaa ääni on kirkkaampi, ja kun näppäilet kielen kolmanneksen kohdalta, 3., 6., 9. … osasävel jää pois. Kantta kohti näppäilty ääni alkaa kovana ja hiipuu nopeasti; kannen suuntainen näppäily on heikompi mutta soi pidempään.

Heti näppäilyn jälkeen kielessä on terävä mutka, joka on täynnä korkeita taajuuksia; ne vaimenevat nopeasti, joten noin sekunnin kuluttua ääni muuttuu pyöreämmäksi. Nailonkielet heilahtelevat laajasti ja tarvitsevat enemmän tilaa toistensa välille, joten klassisen kitaran kaulat ovat leveämpiä; teräskielet vetävät niin lujaa, että kansi tarvitsee isomman ja vahvemman rimoituksen.

Kokeile: soita avoin A-kieli (5. kieli) ja liikuta pahvinpalaa hitaasti edestakaisin ääniaukon edessä. Kuuntele, miten ääni muuttuu. Voit myös viedä korvasi ääniaukon lähelle ja laulaa hiljaa matalia säveliä F#2:n ja A2:n tienoilla löytääksesi sen, joka saa rungon soimaan mukana.

Näin soitat

Klassista kitaraa soitetaan yleensä istuen: vasen jalka jalkatuella, kitaran vyötärö vasemman reiden päällä ja lapa vasemmalla puolella, nostettuna suunnilleen silmien korkeudelle. Oikea kyynärvarsi on se, joka koskettaa kitaraa; oikea kyynärpää lepää rungon reunalla, ja ranne ja käsi ovat rentoina.

Vasen peukalo tukee kaulaa takaa, ja sormet seisovat pystyssä ja painavat sormenpäillä. Paina heti nauhan viereen lavan puolelta, älä nauhan päälle, muuten sormen pehmeä osa pysäyttää värähtelyn ja sävel kuulostaa tukkoiselta.

Klassiset kitaristit näppäilevät yleensä peukalolla, etusormella, keskisormella ja nimettömällä, eivätkä he tavallisesti käytä plektraa; sormitukset merkitään p (peukalo), i (etusormi), m (keskisormi) ja a (nimetön). Teräskielinen kitara sopii hienosti oman laulun säestämiseen, enimmäkseen plektralla, kompaten tai murtosointuja soittaen (soinnun sävelet yksi kerrallaan).

Kun komppaat, laske ääneen: lyö ensin vain iskulla 1, sitten puolinuotteja, neljäsosia ja kahdeksasosia; kahdeksasosan ”ja” lyödään ylöspäin, ja silloin osutaan yleensä vain kolmeen korkeaan kieleen. Flamencon rasgueado käyttää kaikkia sormia; hammer-on soittaa sävelen, kun vasemman käden sormi lyödään otelautaa vasten, ja pull-off saa sävelen soimaan, kun sormi vedetään irti; kapo puristetaan kaulan ympärille, jotta voit nostaa sävellajia muuttamatta sointuotteita.

• Avoimet kielet: klassinen kitara (nailon)Painamatta mitään nauhaa näppäile kielet 6, 5, 3 ja 1: E2, A2, G3, E4. Kuuntele pehmeää nailonääntä.
• Avoimet kielet: teräskielinenSamat neljä avointa kieltä teräskielisellä kitaralla: E2, A2, G3, E4. Vertaa, kuinka raikkaasti kukin sävel alkaa.
• 12. nauha: oktaavi ylöspäinKlassisen kitaran 1. kielellä ensin avoin E4, sitten 12. nauha, jossa kieli on puolet pituudestaan: E5.
• 13. nauha: oktaavi ja puolisävelaskelTeräskielisen kitaran 1. kielellä avoin E4, sitten 13. nauha: F5. Kaksitoista nauhaa tekee oktaavin, yksi lisää lisää puolisävelaskeleen.

Ääniala ja nuotinnus

Kitaramusiikki kirjoitetaan diskanttiavaimelle, mutta vakiintuneen tavan mukaan oktaavia soivaa korkeammalle. Joissakin nuoteissa diskanttiavaimen alla on pieni 8 muistuttamassa, että musiikki soi oktaavia matalammalta.

Esimerkiksi avoin 5. kieli kirjoitetaan A3:ksi, mutta se soi A2:na (110 Hz). Kuusi avointa kieltä kirjoitetaan E3, A3, D4, G4, B4, E5 ja ne soivat E2, A2, D3, G3, B3, E4 (B on suomeksi H). Vierekkäiset kielet ovat enimmäkseen puhtaan kvartin päässä toisistaan; vain G:stä (3. kieli) H:hon (2. kieli) on suuri terssi.

Matalin sävel on avoin 6. kieli, E2 (noin 82,4 Hz). Korkein riippuu nauhoista: 20-nauhaisessa kitarassa 1. kieli ulottuu C6:een, 19-nauhaisessa B5:een; kitaranuotinnuksessa se on E3–C7. 6. kieli viritetään usein kokosävelaskeleen alemmas D:hen (drop D), jolloin alapäähän tulee D2.

Kuuntele

• Matalin kieli E2: nailon vai teräsEnsin klassinen kitara, sitten teräskielinen. Molemmat soittavat E2:n; kumpi alkaa raikkaammin ja kumpi kuulostaa lempeämmältä?
• 5. kieli A2 (110 Hz)Tämä sävel on lähellä rungon ilmaresonanssia (noin F#2–A2). Vertaa, kuinka pitkään ja kuinka täyteläisesti matala sävel soi kummallakin kitaralla.
• 3. kieli G3Klassisen kitaran G-kieli on yksi nailonsäie; teräskielisen kitaran G-kieli on kierretty metallilla. Kuuntele sointivärin ero.
• 1. kieli E4: näppäilyn jälkeenAivan sävelen alussa ääni on terävämpi; noin sekunnin kuluttua se muuttuu pyöreämmäksi, kun korkeat taajuudet vaimenevat.
• Ylhäällä kaulalla: E5 ja F5Klassisen kitaran E5 12. nauhalla, sitten teräskielisen F5 13. nauhalla.

Historia ja sukulaiset

Kitara ilmestyi Espanjan seuduille noin 500 vuotta sitten (1400–1500-luvulla). 1500-luvun kitarat olivat paljon nykyisiä pienempiä, ja niissä oli neljä kuoroa (kieliparia), suolikielet ja kaulan ympärille sidotut suolinauhat.

Viides kuoro lisättiin noin vuonna 1600, ja syntyi ”espanjalainen kitara”. 1700-luvulla sidotut suolinauhat vaihtuivat kiinteisiin norsunluu- tai metallinauhoihin, ja myöhemmin vuosisadalla lisättiin kuudes kuoro. Noin vuonna 1800 kieliparit muuttuivat kuudeksi yksittäiseksi kieleksi, jotka viritettiin E–A–D–G–H–E, kuten yhä tänään.

Suuri osa nykyaikaisesta klassisesta kitarasta on peräisin espanjalaiselta soitinrakentajalta Antonio de Torresilta (1817–1892). Hän aloitti rakentamisen 1850-luvulla ja teki pidempiä ja leveämpiä runkoja saadakseen kitarasta kovaäänisemmän. Hän ei keksinyt viuhkarimoitusta, mutta hän hioi sen huippuunsa ja teki siitä yleisen.

Teräskielisen kitaran tarina on amerikkalainen. C. F. Martin avasi liikkeensä New Yorkissa vuonna 1833, ja 1800-luvun puolivälissä Martinin yritys kehitti X-rimoituksen, jonka ansiosta kitarat myöhemmin kestivät teräskielten vedon. Kiertävät muusikot tarvitsivat äänenvoimaa, joka kantaisi konserttisalin takariviin asti, joten yritys siirtyi melko nopeasti suolikielistä metallikieliin, ja teräskieliset kitarat yleistyivät 1900-luvun alussa.

Toisen maailmansodan aikana suolikieliä oli vaikea saada, koska suolta käytettiin haavojen ompeluun taistelukentillä. New Yorkilainen soitinrakentaja Albert Augustine kehitti yhdessä kitaristi Segovian kanssa nailonkielet, jotka tulivat markkinoille 1940-luvun lopulla.

Kitaran sukulaisia ovat luuttu, vihuela (isompi serkku, jossa on enemmän kieliä) ja flamencokitara (ohuempi runko, eloisampi ja terävämpi ääni, joka hiipuu nopeasti) sekä 12-kielinen kitara, sähkökitara ja Etelä-Amerikan charango. Ukulelen neljällä kielellä on samat intervallit kuin kitaran kielillä 1–4, vaikka sävelkorkeudet ovat eri.

1. 1400–1500-luku
   Kitara ilmestyy Espanjan seuduille; 1500-luvun kitaroissa on neljä kuoroa ja suolikielet
2. n. 1600
   Viides kuoro lisätään; ”espanjalainen kitara”
3. 1759
   Vanhin tunnettu viuhkarimoitettu kitara, jonka tekijäksi arvellaan Francesco Sanguinoa Sevillasta
4. 1700-luku
   Sidotut suolinauhat vaihtuvat kiinteisiin nauhoihin; kuudes kuoro lisätään vuosisadan jälkipuoliskolla
5. n. 1800
   Kuusi yksittäistä kieltä, viritys E–A–D–G–H–E
6. 1833
   C. F. Martin avaa liikkeensä New Yorkissa
7. 1850-luku
   Antonio de Torres aloittaa rakentamisen ja muovaa nykyaikaisen klassisen kitaran
8. n. 1916
   Dreadnought-runkomalli ilmestyy
9. 1940-luvun loppu
   Klassisen kitaran nailonkielet tulevat markkinoille

Alkuun pääseminen ja hoito

Kun valitset ensimmäistä kitaraasi, pidä sitä sylissä: vasemman kätesi pitää ulottua otelaudan kaukaisimpaan päähän, muuten valitse lyhyempi mensuuri; pienemmät soittajat voivat käyttää 3/4-kokoista kitaraa. Nailonkielten jännitys on pienempi kuin teräskielten, ja aloittelijoiden mielestä niillä on usein helpompi soittaa. Matala kielten korkeus (kuinka korkealla kielet ovat otelaudan yläpuolella) on helpompi painaa, mutta liian matala aiheuttaa surinaa tai säveliä, jotka eivät soi, joten anna pätevän korjaajan säätää se.

Kitarat on tehty puusta; 45–55 %:n ilmankosteus on ihanteellinen, ja liian kuiva ilma voi halkaista puun ja irrottaa tallan. Kuten kuminauha, nailon itse asiassa kutistuu lämmetessään (Gough–Joule-ilmiö), joten klassinen kitara nousee kuumassa liian korkealle, eniten kielissä 2 ja 3.

• Pyyhi aina soiton jälkeen hiki ja rasva kuivalla, soittimille tarkoitetulla liinalla; älä käytä silikoniliinaa, joka voi vahingoittaa pintakäsittelyä.
• Vaihda klassisen kitaran kielet vähintään 6 kuukauden välein, mieluiten 3 kuukauden välein; teräskielet kuukauden tai muutaman viikon välein, jos soitat päivittäin, tai noin 3 kuukauden välein, jos soitat vähemmän. Vaihda kaikki kuusi kerralla.
• Viritä jokainen kieli sävelen alapuolelta ylöspäin; jos viritys tehdään ylhäältä alaspäin, kieli jää helposti epävireeseen.
• Laita kitara takaisin koteloonsa, kun et soita, ja irrota kapo sen sijaan, että jättäisit sen kiinni kotelossa.
• Etkö soita klassista kitaraa yli 2–3 viikkoon? Löysää kieliä muutaman kierroksen verran.
• Jätä taipunut kaula, irtoava talla tai pahasti kuluneet nauhat ammattikorjaajalle; jos talla on irtoamassa, älä laita uusia kieliä ennen kuin se on korjattu.

Tutki lisää

• KielisoittimetKieli tuottaa äänen, kun se värähtelee. Opi, miten viuluperhe, kitarat ja harput toimivat ja miksi kielen painaminen muuttaa säveltä.
• ViuluTutustu viuluun: kielet G D A E, miten hartsattu jousi pitää kielen laulamassa, soittaminen ja ääniala G3:sta.
• SelloViuluperheen matala, lämmin ääni: miten jousi saa kielen laulamaan, miten sellon kanssa istutaan ja sen kielet C G D A.
• SähkökitaraSähkökitara muuttaa kielten värähtelyn sähköksi vahvistimelle. Opi, miten mikrofonit toimivat ja miksi ääni särkyy.
• BassokitaraKitaraperheen matalin jäsen: miten mikrofonit toimivat, miten näppäillään ja painetaan, ääniala ja historia.
• UkuleleNelikielinen pikkukitara Madeiralta ja Havaijilta. Osat, miksi G-kieli on C:tä korkeammalla ja miten rämpytät soinnun.