Viulu: miten se on rakennettu, miten se soi ja miten soitat

Tutustu viuluun

Viulu on kielisoitin, jota soitetaan jousella. Se on viuluperheen sopraano eli jäsen, jolla on korkein ääni.

Siinä on neljä kieltä, jotka on viritetty puhtaan kvintin päähän toisistaan: G3, D4, A4 ja E5. Kun A4 on viritetty 440 hertsiin, avoimet kielet värähtelevät noin 196, 293,7, 440 ja 659,3 kertaa sekunnissa. Monet opettajat numeroivat kielet ohuimmasta alkaen, joten 1. kieli on korkea E-kieli ja 4. kieli matala G-kieli.

Viuluja on täysikokoisina, joita kutsutaan nimellä 4/4, ja pienempinä murtolukukokoina nuoremmille soittajille. Murtoluku on vain koon nimi eikä todellinen pituus: 1/2-viulu ei ole puolet täysikokoisen viulun pituudesta.

Soitinperhe

Kielisoitin (viuluperhe, korkein jäsen)

Tyyppi

Jousisoitin (Hornbostel–Sachs 321.322-71: kaulallinen laatikkoluuttu, jota soitetaan jousella)

Avoimet kielet

G3, D4, A4, E5 (kvinttien päässä)

Soiva ääniala

G3–A7 (huiluäänet D8:aan asti)

Nuottiavain

Diskanttiavain

Transponointi

Ei transponoiva (soi niin kuin on kirjoitettu)

Tavalliset koot

4/4 täysikokoinen; 3/4, 1/2, 1/4, 1/8, 1/16, 1/32; myös 7/8 ja 1/10

Viulun osat

Viulu on ontto puulaatikko, jossa on kaula. Kansi on kuusta, kun taas pohja, kyljet, kaula ja talla ovat vaahteraa, joten koko viulua ei ole tehty yhdestä puulajista. Runko on noin 35,5 cm pitkä ja koko soitin noin 60 cm.

Rungon sisällä on kaksi piilossa olevaa osaa. Äänitikku on pieni kuusikeppi, joka seisoo kannen ja pohjan välissä lähellä tallan diskanttijalkaa. Bassopalkki on noin 25 cm pitkä rima, joka on liimattu kannen alle tallan bassojalan kohdalle, ja se palauttaa osan jäykkyydestä, joka menetetään, kun f-aukot leikataan.

Jousi on keppi, jossa on noin 150–250 hevosenjouhen nauha, ja se on noin 74 cm pitkä. Kun kierrät kannan (pään, josta pidät kiinni) ruuvia, jouhet kiristyvät tai löystyvät. Jos jokainen pieni kappale lasketaan, viulussa on noin 70–80 osaa.

Jotkin osat ovat soittimen sisällä tai takana, eikä kuva voi näyttää niitä; niiden numerot osoittavat suunnilleen, missä ne ovat.

12345678910

1. 1
   Kierukka scroll

   Kiemurainen veistos viulun ylimmässä päässä.

2. 2
   Tappikoppa ja viritystapit pegbox, tuning pegs

   Neljä tappia, kaksi kummallakin puolella; tappia kiertämällä kieli kiristyy tai löystyy.

3. 3
   Satula nut

   Kielen värähtelevän osan toinen pää; talla on toinen pää, noin 32 cm:n päässä.

4. 4
   Otelauta fingerboard

   Eebenpuinen lauta ilman nauhoja; sormet painavat kielet sitä vasten lyhentääkseen niitä.

5. 5
   Kansi top / belly

   Kuusilevy, joka ottaa vastaan tallan värähtelyn ja liikuttaa ilmaa.

6. 6
   f-aukot f-holes

   Kaksi f-kirjaimen muotoista aukkoa, joiden kautta rungon sisällä oleva ilma resonoi ulkoilman kanssa.

7. 7
   Talla bridge

   Vaahterainen kappale, joka pitää kielet ylhäällä neljässä lovessa ja siirtää niiden värähtelyn kanteen.

8. 8
   Äänitikku (stemma) sound post

   Kuusikeppi rungon sisällä, joka siirtää voimaa ja värähtelyä kannesta pohjaan.

9. 9
   Kielenpidin ja hienovirittimet tailpiece, fine tuners

   Pitää kielten päitä; hienovirittimillä tehdään pieniä viritysmuutoksia. Joissakin viuluissa niitä on kaikilla neljällä kielellä, joissakin vain E-kielellä.

10. 10
    Leukatuki chin rest

    Kuppi, jossa leukasi lepää, jotta voit pitää viulun vakaana.

Mistä ääni tulee

Jousen jouhiin hierottu hartsi tekee niistä pitäviä, kun ne ovat paikallaan, mutta liukkaita heti, kun ne liukuvat. Siksi jousi tarttuu kieleen ja vetää sitä mukanaan, kunnes kieli vetää takaisin lujemmin kuin ote kestää. Silloin kieli lipsahtaa takaisin, jää taas kiinni, ja kierros toistuu. Se on samaa tarttumista ja lipsumista, joka saa lenkkarin vinkumaan liikuntasalin lattialla.

Tämän aikana kieli muodostaa kaksi suoraa viivaa, joiden välissä on yksi terävä kulma, joka kulkee edestakaisin kieltä pitkin. Tutkijat kutsuvat tätä Helmholtzin liikkeeksi. Jokainen kulman kierros on yksi värähdys, joten kierrosten määrä sekunnissa on sävelen taajuus: A-kielellä se tapahtuu 440 kertaa sekunnissa, aivan liian nopeasti nähtäväksi.

Pelkkä kieli on hyvin hiljainen, koska se on ohut eikä juuri liikuta ilmaa. Talla siirtää värähtelyn kanteen, äänitikku vie sen edelleen pohjaan, ja nämä isot puulevyt liikuttavat ilmaa, vähän kuin paperiviuhka liikuttaa enemmän ilmaa kuin hammastikku. Myös rungon sisällä oleva ilma resonoi f-aukkojen kautta, vähän kuin humina, kun puhallat pullon suun yli.

Tämä ilmaresonanssi on viulun äänialan matalassa päässä. Erässä mittaussarjassa se oli noin 242–291 Hz sen mukaan, oliko äänitikku paikallaan ja missä kohdassa. Äänitikun lisääminen jäykisti runkoa ja nosti resonanssia noin 4 puolisäveltä; 20 % suuremmat f-aukot nostavat sitä noin 1 puolisävelen, ja 10 % enemmän ilmaa sisällä laskee sitä noin 1 puolisävelen.

Sävelkorkeus riippuu pituudesta, kireydestä ja painosta: kireämmät ja lyhyemmät kielet soivat korkeammalta, painavammat kielet matalammalta. Kun painat sormen otelautaa vasten, kielen värähtelevä osa lyhenee, joten sävel nousee. Helmholtzin liikkeen terävä kulma tuottaa kaikki kokonaislukuiset yläsävelet, paitsi ne harvat, joiden liikkumaton kohta (solmukohta) on täsmälleen siinä, missä jousi koskettaa kieltä.

Kokeile: pidä viivainta litteänä pöydän reunaa vasten ja näpsäytä sitä osaa, joka on reunan yli. Työnnä viivainta enemmän pöydän päälle ja näpsäytä uudelleen. Mitä lyhyempi vapaa osa on, sitä korkeampi surina, aivan kuin sormi lyhentäisi viulun kieltä.

Näin soitat

Lepuuta leukaasi leukatuella ja pidä viulu lattian suuntaisena. Vasen kätesi kaartuu rennoksi C-kirjaimeksi kaulan ympärille, ja vasen kyynärpää on viulun keskikohdan alla. Istuessasi käytä tukevan tuolin etureunaa vasen jalka hieman edessä; seisoessasi pidä jalat hartioiden leveydellä.

Jousiotteessa oikea peukalo ja keskisormi kohtaavat ja muodostavat rennon soikion, ja muut sormet ovat kevyesti koukussa. Alasveto vetää jousta kannasta kärkeä kohti ja osuu usein painollisille iskuille; ylösveto työntää kärjestä takaisin kantaa kohti ja osuu usein painottomille iskuille.

Kolme asiaa muovaa sointia: jousen nopeus, jousen paino ja se, kuinka lähellä tallaa soitat. Tallan lähellä ääni on voimakkain ja tarvitsee hieman enemmän painoa; otelautaa kohti se hiljenee. Lisää painoa tuo lisää korkeita yläsäveliä ja tekee äänestä kirkkaamman.

Vasemman käden sormet vaihtavat sävelkorkeutta kullakin kielellä, ja toiselle kielelle siirtyminen vie toiseen rekisteriin. Muita tehoja ovat détaché (yksi sävel jokaisella vedolla), kaaret (monta säveltä yhdellä vedolla), tremolo (hyvin nopeat vedot kärjessä), huiluäänet (hiljainen, huilumainen ääni), sul ponticello (lasimainen, tallan lähellä), sul tasto (vaimea ja huilumainen, otelaudan päällä) ja col legno (napautus jousen puuosalla).

• Arco (jousella)Jousi pitää kielen värähtelemässä, joten sävel kestää yhtä kauan kuin veto.
• PizzicatoNäppää kieltä sormen pehmeällä kohdalla: selkeä alku, joka vaimenee nopeasti.
• SpiccatoJousi pudotetaan kielelle, se kulkee hieman ja pomppaa pois, ja syntyy lyhyitä, kevyitä säveliä.
• VibratoVasemman käden sormi keinuu hieman kielellä, joten sävelkorkeus aaltoilee kevyesti. Tämä jousella soitettu A4 soi vibratolla.

Ääniala ja nuotinnus

Viulumusiikki kirjoitetaan diskanttiavaimelle. Viulu ei ole transponoiva soitin, joten kirjoitettu ja soiva sävel ovat samat: kirjoitettu A4 soi A4:nä, 440 Hz.

Matalin sävel on avoin G-kieli, G3. Siitä viulu yltää noin neljän oktaavin verran, ja ammattilaiset soittavat A7:ään asti; huiluäänillä voi päästä D8:aan. G3:sta G7:ään on tasan neljä oktaavia, joten A7 on kokosävelen enemmän.

Jokainen kieli kattaa oman alueensa. G-kielellä soitetaan yleensä G3–C5, D-kielellä D4–G5, A-kielellä A4–D6 ja E-kielellä E5–A7, ja taitavat soittajat pääsevät jokaisella vielä korkeammalle.

Kuuntele

• Matalin kieli, G3Avoin G-kieli: kuuntele viulun matalimman sävelen tummaa, täyteläistä väriä.
• A4, avoin A-kieliA4 on avoin A-kieli, viritettynä 440 hertsiin.
• E5, ylin kieliAvoin E-kieli: kuuntele sen kiiltävää, hieman metallista särmää.
• Korkea A6Kaksi oktaavia A4:n yläpuolella, joten se värähtelee neljä kertaa nopeammin. Vertaa sitä juuri ennen soivaan A4:ään.
• G3 jousella ja näppäiltynäSama sävel kahdesti: jousella soitettu jatkuu, näppäilty vaimenee itsestään.

Historia ja sukulaiset

Viulu kehittyi varhaisemmista jousisoittimista, kuten keskiaikaisesta fiidelistä, rebekistä ja lira da bracciosta, ja se kehittyi viola da bracciosta. Se sai muotonsa Pohjois-Italiassa 1500-luvun puolivälissä, esimerkiksi Milanossa, Bresciassa, Cremonassa ja Venetsiassa.

Cremonalaista Andrea Amatia pidetään viuluperheen ensimmäisten soittimien tekijänä. Hän vakiinnutti f-aukot, kierukan ja neljä kieltä, ja hän rakensi soittimensa sisämuotin varaan. Vanhin päivätty viulu on hänen vuonna 1564 Ranskan kuninkaan Kaarle IX:n hoville tekemänsä; sitä säilytetään Ashmolean-museossa Oxfordissa.

Myöhempiä kuuluisia rakentajia olivat muun muassa Nicolò Amati (1596–1684) ja Antonio Stradivari (1644–1737). Stradivari kokeili 1690-luvulla pidempää mallia ja käytti sitten noin vuodesta 1700 lyhyempää ja leveämpää grand pattern -mallia; monet kirjoittajat kutsuvat sitä seuranneita noin kahtakymmentä vuotta hänen kulta-ajakseen. Hänen sanotaan tehneen noin 1 000 soitinta, joista noin 600 on säilynyt. Myös Giuseppe Guarneri del Gesù (1698–1744) ja Jacob Stainer (1621–1683) olivat kuuluisia rakentajia.

1800-luvulla suuret konserttisalit ja virtuoosit vaativat lisää voimaa. Rakentajat nostivat tallaa, paksunsivat äänitikkua ja bassopalkkia, madalsivat runkoa ja kallistivat kaulaa taaksepäin, mikä antoi voimakkaamman ja kirkkaamman äänen. François Tourte (1747–1835) paransi jousta: siitä tuli pidempi ja vahvempi, ja jouhet olivat kireämmällä, joten soittajat pystyivät käyttämään voimakkaampia vetoja. 1800-luvun alussa hän päätyi keppiin, joka kaartuu sisäänpäin jouhia kohti, ja siitä tuli viuluperheen vakiojousi.

Viuluperheen muut jäsenet ovat alttoviulu (kielet C, G, D, A), sello (C2, G2, D3, A3, oktaavia alttoviulua matalammalla, soitetaan pystyasennossa) ja kontrabasso. Kontrabasso viritetään kvarteittain, E1, A1, D2, G2, ja se kirjoitetaan oktaavia soivaa korkeammalle.

1. n. 1520–1550
   Viulu saa muotonsa Pohjois-Italiassa.
2. 1564
   Andrea Amati tekee vanhimman säilyneen päivätyn viulun.
3. n. 1700
   Stradivari aloittaa grand pattern -mallinsa; seuraa noin kaksikymmentä kultaista vuotta.
4. 1800-luvun alku
   Tourten jousi, joka kaartuu sisäänpäin jouhia kohti, vakiintuu.
5. n. 1820
   Louis Spohr keksii leukatuen.
6. 1800-luku
   Korkeammat tallat ja kallistettu kaula antavat voimakkaamman, kirkkaamman äänen; vibrato yleistyy.
7. 1900-luku
   E-kieli vaihtuu suolesta teräkseen.

Alkuun pääseminen ja hoito

Koon voit tarkistaa pitämällä viulua leukasi alla ja ojentamalla vasemman kätesi kierukkaan: kätesi pitäisi kiertyä kierukan ympärille mukavasti venyttämättä. Yamaha ilmoittaa rungon pituuksiksi noin 14 tuumaa koolle 4/4, 13 koolle 3/4, 12 koolle 1/2, 11 koolle 1/4, 10 koolle 1/8, 9 koolle 1/16 ja 8 koolle 1/32.

Ennen soittamista kierrä kannan päässä olevaa ruuvia säätääksesi jouhien kireyden ja hiero sitten hartsia tasaisesti jouhiin koko niiden pituudelta; ensimmäisellä kerralla käytä enemmän. Viritä ensin kaikki neljä kieltä. Aloittelijoiden tavallisia ongelmia ovat viulun puristaminen liian lujaa, liiallinen painaminen leualla, niskalla tai selällä ja niin runsas hartsin käyttö, että ääni muuttuu kirkuvaksi.

Viulun puuosat on liimattu yhteen, joten äkilliset lämmön tai kosteuden muutokset voivat avata liitoksen tai viedä kielet epävireeseen. Pidä viulu poissa suorasta auringonvalosta ja suojassa kovalta kuumuudelta, kylmyydeltä, kuivuudelta, kosteudelta, pölyltä ja voimakkaalta tärinältä, äläkä jätä sitä pitkäksi aikaa autoon.

• Löysää jouhet aina ennen kuin laitat jousen takaisin koteloon; se auttaa jousta kestämään pidempään.
• Pyyhi viulu pehmeällä kuivalla liinalla; älä koskaan käytä bentseeniä, alkoholia tai ohenninta, äläkä suihkuta mitään sen lähellä, koska ne vahingoittavat lakkaa.
• Kesällä ja talvella odota, että viulu on tottunut huoneenlämpöön, ennen kuin soitat.
• Vaihda hartsi vähintään kerran vuodessa, ennen kuin se kuivuu ja muuttuu pölyiseksi tahmean sijaan, ja vaihda kielet muutaman kuukauden välein.
• Vaihda yksi kieli kerrallaan. Jos poistat kaikki neljä, talla voi kaatua ja kielenpidin irrota.
• Kun kierrät tappia, paina sitä samalla tiukasti sisäänpäin kohti päätä.
• Virittämisen jälkeen tarkista, että tallan kielenpitimen puoleinen sivu on suorassa kulmassa kanteen nähden. Jos talla kallistuu, aseta viulu tukevalle alustalle, löysää kieliä hieman ja oikaise tallaa varovasti molemmin käsin niin, että jokainen kieli pysyy lovessaan.
• Pidä kasvosi kaukana viulusta, kun virität tai vaihdat kieliä; katkeava kieli voi vahingoittaa silmiäsi tai kasvojasi.

Tutki lisää

• KielisoittimetKieli tuottaa äänen, kun se värähtelee. Opi, miten viuluperhe, kitarat ja harput toimivat ja miksi kielen painaminen muuttaa säveltä.
• SelloViuluperheen matala, lämmin ääni: miten jousi saa kielen laulamaan, miten sellon kanssa istutaan ja sen kielet C G D A.
• Akustinen kitaraNailonkielinen klassinen ja teräskielinen kitara: osat, mistä ääni tulee, miten soitetaan ja miten ne eroavat.
• SähkökitaraSähkökitara muuttaa kielten värähtelyn sähköksi vahvistimelle. Opi, miten mikrofonit toimivat ja miksi ääni särkyy.
• BassokitaraKitaraperheen matalin jäsen: miten mikrofonit toimivat, miten näppäillään ja painetaan, ääniala ja historia.
• UkuleleNelikielinen pikkukitara Madeiralta ja Havaijilta. Osat, miksi G-kieli on C:tä korkeammalla ja miten rämpytät soinnun.