Piano: miten se on rakennettu, miten se soi, miten sitä soitetaan

Tutustu pianoon

Piano on kielisoitin, jossa on koskettimet. Kun painat kosketinta, koneisto (koko se vipujen sarja, joka välittää liikkeesi vasaralle) heittää huovalla päällystetyn vasaran metallikieliä vasten. Koska sillä voi soittaa hiljaa tai kovaa sen mukaan, miten painat, sitä kutsuttiin nimellä pianoforte: piano tarkoittaa hiljaa, forte kovaa. Vuonna 1711 Scipione Maffei kutsui sitä ”cembaloksi, jossa on hiljaa ja kovaa”, ja silloin myöhempi nimi esiintyi ensimmäisen kerran.

Sen ääni syntyy kielistä, joten se kuuluu kielisoittimiin. Kieliä kuitenkin lyödään vasaroilla, aivan kuten hakkulaudassa, joten se muistuttaa vähän myös lyömäsoitinta. Hornbostel–Sachs-järjestelmässä se sijoittuu kordofonien ryhmässä sitroihin: kieliä lyödään vasaroilla ja soitinta soitetaan koskettimistolta.

Päätyyppejä on kaksi. Flyygelissä kielet ovat vaakasuorassa lattian suuntaisesti, ja se on noin 1,5 metristä vähän yli 2,7 metriin pitkä; pianossa (pystypianossa) kielet seisovat pystyssä tilan säästämiseksi. Nykyaikaisessa pianossa on 88 kosketinta: 52 valkoista ja 36 mustaa, noin 7¼ oktaavia.

Soitinperhe

Kosketinsoitin (myös kielisoitin)

Luokitus

Kordofoni, sitratyyppi, kieliä lyödään vasaroilla, koskettimisto (H–S 314.122-4-8)

Soiva ääniala

A0–C8 (88 kosketinta)

Nuottiavaimet

Kaksoisviivasto (diskanttiavain + bassoavain)

Transponointi

Ei transponoiva (soi niin kuin on kirjoitettu)

Tavalliset koot

Flyygeli noin 1,5–2,7+ m pitkä; pystypianoja on spinetti-, konsoli- ja studiomalleina

Pianon osat

Pianossa on yli kymmenentuhatta osaa, ja suurin osa niistä on koneistossa. Alla oleva luettelo seuraa äänen reittiä: sormestasi vasaraan, kieliin ja kaikupohjaan.

Kaikki kielet yhdessä vetävät runkoa noin 20 tonnin voimalla (lähteet antavat 18–30 tonnia pianosta riippuen). Jokainen kieli on kiristetty noin 80–90 kilon vetoon. Siksi piano tarvitsee valurautaisen rungon.

Otetaan esimerkiksi Steinway Model D, yleinen konserttiflyygeli: 274 cm pitkä, 156 cm leveä ja 483 kg. Sen kehys on 17 kerrosta kovaa vaahteraa, jotka on taivutettu yhteen yhdeksi kappaleeksi (Steinwayn patentti vuodelta 1878). Koskettimet ovat eurooppalaista kuusta, pisin 62,2 cm; kaikupohja on sitkankuusta, keskeltä 9 mm ja reunoilta 6 mm paksu; vasarat ovat villahuopaa valkopyökin päällä.

Jotkin osat ovat soittimen sisällä tai takana, missä kuva ei voi näyttää niitä; niiden numerot merkitsevät suunnilleen, missä ne ovat.

12345678910

1. 1
   Koskettimet keys

   Pieniä vipuja, joita painat sormillasi; ne välittävät liikkeen sisälle.

2. 2
   Koneisto action

   Vipujen sarja, joka muuttaa koskettimen painalluksen vasaran lyönniksi; sen laukaisumekanismi päästää vasaran ponnahtamaan heti pois.

3. 3
   Vasara hammer

   Huovalla päällystetty puuvasara, joka lyö kieltä.

4. 4
   Vaimennin damper

   Painuu kieltä vasten ylhäältä, kun päästät koskettimesta irti, jolloin ääni loppuu.

5. 5
   Kielet strings

   Teräskieliä; bassokielet on kierretty kuparilangalla. Yhteensä noin 220–240.

6. 6
   Viritystapit tuning pins

   Terästappeja, jotka pitävät kunkin kielen toista päätä; niitä kääntämällä sävel viritetään.

7. 7
   Runko (valurautarunko) frame / plate

   Iso valurautainen runko, joka kestää kaikkien kielten vedon.

8. 8
   Talla bridge

   Puinen rima, joka pitää kielten toista päätä ja välittää niiden värähtelyn kaikupohjaan.

9. 9
   Kaikupohja soundboard

   Iso kuusilevy, joka muuttaa kielten pienen värähtelyn suureksi ääneksi.

10. 10
    Pedaalit pedals

    Flyygelissä niitä on kolme: vasemmalla hiljennyspedaali (una corda), keskellä sostenuto-pedaali ja oikealla kaikupedaali.

Mistä ääni tulee

Kun painat kosketinta, vasara lyö kieltä. Yksinään kieli on kuitenkin hyvin hiljainen, kuin yksi venytetty kuminauha. Kielen toinen pää lepää tallalla, joka on liimattu kaikupohjaan, joten värähtely siirtyy isoon levyyn ja levy työntää ilmaa. Se on kuin laittaisi puhelimen tyhjään kulhoon: kulho värähtelee mukana ja ääni kasvaa.

Pianon nerokkain kohta on se, että vasara ponnahtaa kielestä pois heti lyönnin jälkeen, jotta se ei jää kieltä vasten tukahduttamaan ääntä. Tätä kutsutaan laukaisuksi, vähän kuin koskisit kuumaa paistinpannua ja vetäisit sormesi heti pois.

Jokaisella koskettimella on omat, tiettyyn sävelkorkeuteen viritetyt kielensä, joten valitset koskettimen sen sijaan, että muuttaisit kielen pituutta sormella niin kuin viulussa. Mitä lyhyempi, ohuempi ja kireämpi kieli on, sitä korkeampi sävel. Bassokielet on kierretty kuparilla, jotta ne olisivat painavampia, kuin paksun langan kietominen hyppynarun ympärille niin, että se pyörii hitaammin. Näin ne voivat soida matalalta olematta valtavan pitkiä.

Keski- ja yläalueella jokaisella koskettimella on 3 yhdessä soivaa kieltä; alempana niitä on 2, ja matalimmilla sävelillä vain 1. Kun kieli luovuttaa energiansa kaikupohjalle, se antaa aluksi paljon nopeasti ja sitten paljon hitaammin. Siksi pianon sävel ensin hiipuu nopeasti ja soi sitten hiljaa pitkään, kuin veteen pudotettu kivi: ensin iso loiskahdus, sitten hitaat renkaat.

Vasara lyö kieltä noin 1/7:n kohdalta sen pituudesta (kohta vaihtelee rekisterin mukaan), mikä heikentää 7. osasäveltä (harmonisen sarjan 7. säveltä), joka riitelee muiden sävelten kanssa. Pianon kielet ovat paksuja ja jäykkiä, kuin teräsviivain, jota on vaikeampi taivuttaa kuin kuminauhaa, joten niiden ylemmät osasävelet ovat vähän liian korkeita; siksi pianonvirittäjät venyttävät koko viritystä hieman. Venytyksen kokonaismäärä koko äänialalla riippuu pianosta: noin 45 senttiä Steinway Model M:ssä ja 60 senttiä Model D:ssä (1 sentti on sadasosa puolisävelaskeleesta).

Vasaran villahuopa on erikoista: se on pehmeää, kun siihen kosketaan kevyesti, ja kovenee sitä enemmän, mitä enemmän sitä puristetaan, kuin sieni. Kun soitat hiljaa, ääni on siksi pehmeä, ja kun soitat lujaa, se ei ole vain kovempi vaan myös luonteeltaan voimakkaampi.

Heti kun sormesi nousee koskettimelta, vaimentimen huopa painuu kieltä vasten ja ääni loppuu, kuin laittaisit käden heiluvan keinun päälle. Myös kielet, joita et soittanut, värähtelevät hieman muiden mukana. Tämä myötäsointi antaa akustiselle pianolle sen täyteläisen äänen.

Kokeile: pidä akustisessa pianossa oikeaa pedaalia alhaalla (se nostaa kaikki vaimentimet irti kielistä), laula kova ”aaa” kieliä kohti ja lopeta äkkiä. Kuuntele: kielet vastaavat laulamallasi sävelellä. Se on myötävärähtelyä.

Näin soitat

Aseta penkki koskettimiston keskikohdalle pianoon päin ja istu sen etupuoliskolle. Pidä molemmat jalat tukevasti lattialla, hartiat ja kädet rentoina ja selkä suorana. Säädä korkeus niin, että kyynärpääsi ovat suunnilleen koskettimien tasolla; etäisyys on oikea, kun nyrkkisi suoraksi ojennetun käden päässä juuri ja juuri koskettaa koskettimiston kantta.

Muotoile käsi kuin pitelisit kevyesti munaa, tai kuin käden luonnollinen kaari, kun se roikkuu kylkesi vieressä. Sormet on numeroitu: peukalo 1, etusormi 2, keskisormi 3, nimetön 4, pikkusormi 5. Ajattele kättä, rannetta ja kyynärvartta yhtenä kokonaisuutena ja anna kyynärvarren painon laskeutua koskettimiin, jotta sormien ei tarvitse painaa kovaa.

Matalat sävelet ovat vasemmalla, korkeat oikealla. Mustat koskettimet ovat 2:n ja 3:n ryhmissä: 2:n ryhmän ympärillä olevat valkoiset koskettimet ovat C, D ja E, ja 3:n ryhmän ympärillä F, G, A ja H (tällä sivustolla B). Pianon sävelkorkeudet on jo määrätty valmiiksi; sinä päätät, mitä kosketinta painat, kuinka voimakkaasti ja kuinka nopeasti päästät irti, ja kaikki nämä muovaavat ilmaisua.

Kun soitat C-duuriasteikon oikealla kädellä, käytä sormia 1-2-3 sävelille C, D, E, vie sitten peukalo alta F:ään ja soita 1-2-3-4-5 seuraavaan C:hen asti; alaspäin tultaessa 3. sormi menee peukalon yli. Vasen käsi käyttää päinvastaista kuviota: 5-4-3-2-1, sitten 3-2-1. Asteikoissa peukaloa ei laiteta mustille koskettimille.

Oikea pedaali on kaikupedaali (vaimenninpedaali): se nostaa kaikki vaimentimet, joten sävelet soivat edelleen, vaikka päästät koskettimista irti. Hyvin käytettynä se tekee äänestä täyteläisemmän ja kovemman; liian pitkään painettuna se sotkee harmoniat yhteen. Kun vaihdat sointua, käytä legato-pedaalia: soita ensin uudet sävelet, nosta sitten pedaali ja paina se uudelleen alas (”soita–ylös–alas”). Pidä kantapää lattialla ja käytä jalkapohjan etuosaa koko jalan nostamisen sijaan.

Vasen pedaali on hiljennyspedaali (una corda). Flyygelissä se siirtää koko koneistoa sivuttain niin, että vasarat osuvat harvempaan kieleen, jolloin ääni on hiljaisempi ja pehmeämpi; pystypianossa se siirtää vasarat lähemmäs kieliä. Flyygelin keskimmäinen pedaali on sostenuto-pedaali, joka pitää soimassa vain ne koskettimet, joita pidit jo alhaalla painaessasi sitä; se on kolmesta vähiten käytetty. Pystypianossa keskimmäinen pedaali on yleensä harjoituspedaali (moderaattori), joka laskee huopakaistaleen vasaroiden ja kielten väliin.

Staccato tarkoittaa lyhyitä, nopeita säveliä; trilli tarkoittaa kahden sävelen vuorottelua niin nopeasti kuin pystyt. Flyygelin vasara palaa takaisin omalla painollaan, joten kosketinta voi toistaa yli kymmenen kertaa sekunnissa; pystypianon vasara palaa jousen avulla, noin 7 kertaa sekunnissa.

Aloittelijoiden tavallisia ongelmia: liian matala penkki; sormenpään nivel (heti kynnen yläpuolella oleva nivel) taipuu taaksepäin, varsinkin etusormessa ja nimettömässä; kiertynyt ranne; ja pedaalin polkeminen jännittyneenä.

• C-duuriasteikko oikealla kädellä ylöspäin1-2-3 sävelille C D E, peukalo alta F:ään, sitten 1-2-3-4-5 seuraavaan C:hen asti. Kuuntele, että peukalon alitus kuulostaa yhtä tasaiselta kuin kaikki muut sävelet.
• Sama asteikko alaspäinYlimmästä C:stä soitat 5-4-3-2-1 alas F:ään, sitten 3. sormi menee peukalon yli sävelille E, D ja C.
• Murtosointu (arpeggio)Soita C-soinnun sävelet (C, E, G) yksi kerrallaan ylöspäin, kuin näppäilisit harppua. Käsi avautuu leveämmälle kuin soinnussa.

Ääniala ja nuotinnus

Pianomusiikki kirjoitetaan kaksoisviivastolle: ylhäällä on diskanttiavaimen viivasto ja alla bassoavaimen viivasto. Aloittelijat lukevat yleensä diskanttiavainta oikealla kädellä ja bassoavainta vasemmalla. Keski-C (C4) on kahden viivaston välissä; sen voi kirjoittaa heti bassoviivaston yläpuolelle tai heti diskanttiviivaston alapuolelle.

88 kosketinta ulottuvat matalimmasta sävelestä A0 (27,5 värähdystä sekunnissa) korkeimpaan C8 (noin 4 186 sekunnissa). Keski-C:n yläpuolella oleva A, A4, on tavallinen virityssävel, 440 värähdystä sekunnissa.

Piano ei ole transponoiva soitin: kirjoitettu C4 soi C4:nä. Transponointia käsittelevällä oppitunnilla pianon soittamaa säveltä käytetään ”soivana sävelkorkeutena”, johon muita soittimia verrataan. Muutama piano on tavallista suurempi: yhdessä Bösendorfer-mallissa on 97 kosketinta, 9 ylimääräistä alapäässä C0:aan asti. Nämä ylimääräiset kielet ovat siellä lähinnä myötäsoimassa, ja niillä soitetaan tuskin koskaan.

Kuuntele

• Matalimmasta koskettimesta korkeimpaanA0, C2, C4, C6, C8. Matalat sävelet ovat syviä ja soivat pitkään; mitä ylemmäs menet, sitä lyhyempi ja kirkkaampi sävel on ja sitä nopeammin se hiipuu.
• Keski-C ja A4C4 on kaksoisviivaston keskellä; A4 on 440 Hz:n virityssävel.
• Kaksi mustien koskettimien ryhmääEnsin kahden mustan koskettimen ryhmä, sitten kolmen ryhmä.
• Ylös oktaavi kerrallaanC1:stä C8:aan. Jokainen askel ylöspäin on oktaavi: sama sävelnimi, vain korkeammalla.

Historia ja sukulaiset

Jo ennen pianoa oli kielisoittimia, joissa oli koskettimet. Klavikordi ilmestyi 1300-luvulla; pieni messinkitappi painautuu alhaalta ylös kieltä vasten, ja se on niin hiljainen, että sitä tuskin kuulee metrin tai kahden päästä. Cembalo ilmestyi Italiaan noin vuonna 1500; se näppää kieliä, ja sen äänenvoimakkuus pysyy suunnilleen samana, painoitpa miten tahansa. Myös hakkulautaa, jonka kieliä lyödään pienillä vasaroilla, pidetään yhtenä pianon esi-isistä.

Noin vuonna 1700 Firenzessä Bartolomeo Cristofori (1655–1731), joka huolehti Medicien suvun soittimista, rakensi uuden soittimen, jossa oli vasarat ja vaimentimet. Hänen laukaisumekanisminsa päästi vasaran putoamaan pois heti lyönnin jälkeen, ja hänen kielensä olivat paksumpia ja kireämpiä kuin cembalossa. Vanhin säilynyt piano on hänen vuonna 1720 tekemänsä soitin, jossa on 54 kosketinta. Se on nykyään The Metropolitan Museum of Artissa.

Piano levisi pian Saksaan ja Englantiin. J. S. Bachin mielestä Gottfried Silbermannin pianot olivat aluksi liian raskaita soittaa ja diskantiltaan heikkoja, mutta myöhemmin hän kehui niitä. Wienissä Johann Andreas Steinin koneisto oli kirkas ja herkästi reagoiva, ja Mozart rakasti sitä; Lontoossa 1770- ja 1780-luvuilla Broadwood ja muut kehittivät tukevamman englantilaisen koneiston.

1800-luvulla pianot kasvoivat suuremmiksi ja kovaäänisemmiksi. Ranskalainen Sébastien Érard keksi kaksoislaukaisun, jonka ansiosta kosketinta voi toistaa nopeasti: se patentoitiin ensin vuonna 1808, ja parannettu versio patentoitiin vuonna 1821 hänen veljenpoikansa Pierre Érardin nimissä. Flyygeleissä käytetään tätä ajatusta yhä. Valurautarungot korvasivat puurakenteet, huopavasarat korvasivat nahan, ja 1850-luvulla Steinway & Sons, jonka Henry Engelhard Steinway perusti New Yorkin Manhattanilla vuonna 1853, yhdisti flyygelissä ristikielityksen (bassokielet kulkevat vinosti diskanttikielten yli) ja yhtenäisen valurautarungon. Valmistajat kaikkialla maailmassa omaksuivat nämä ratkaisut myöhemmin. Ääniala kasvoi 1700-luvun lopun 5 oktaavista (61 kosketinta) 88 koskettimeen, joita alkoi ilmestyä 1860-luvun lopulla ja joista tuli vakio noin vuonna 1900.

Pianoperheeseen kuuluvat varhainen fortepiano, tafelpiano, flyygeli, pystypiano, ”kirahvipiano” (varhainen pystypiano, joka on kuin pystyyn nostettu flyygeli häntä ylöspäin) sekä nykyiset digitaalipianot ja silent-pianot. Noin vuonna 1860 pystypiano oli lähes kokonaan korvannut tafelpianon tavallisena kotipianona.

1. 1300-luku
   Klavikordi ilmestyy
2. n. 1500
   Cembalo ilmestyy Italiaan
3. n. 1700
   Cristofori rakentaa ensimmäiset pianot Firenzessä
4. 1720
   Vanhin säilynyt piano (Cristofori, 54 kosketinta)
5. 1732
   Lodovico Giustini julkaisee 12 sonaattia, varhaisimman tiettävästi pianolle kirjoitetun ja julkaistun musiikin
6. 1800
   John Isaac Hawkins tekee ensimmäisen onnistuneen pienen pystypianon
7. 1808
   Sébastien Érardin kaksoislaukaisu patentoidaan ensimmäisen kerran (parannetun version patentoi veljenpoika Pierre vuonna 1821)
8. 1825
   Alpheus Babcock Bostonissa tekee ensimmäisen yhtenäisen valurautarungon (tafelpianoon)
9. 1826
   Jean-Henri Pape Pariisissa patentoi huovalla päällystetyt vasarat
10. 1853
    Henry Engelhard Steinway perustaa Steinway & Sonsin New Yorkin Manhattanilla
11. 1850-luku
    Steinway yhdistää flyygelissä ristikielityksen ja yhtenäisen valurautarungon
12. 1862
    Claude Montal Pariisissa keksii sostenuto-pedaalin
13. 1868
    Steinwayn ensimmäinen 88-koskettiminen flyygeli (nyt The Metissä)
14. 1878
    Steinway patentoi yhdestä kappaleesta taivutetun kehyksen

Alkuun pääseminen ja hoito

Akustisen pianon sointi muuttuu kosketuksesi mukaan ja sen kielet soivat runsaasti mukana, mutta se täytyy virittää, se vie tilaa ja painaa noin 180–450 kg. Digitaalipiano on kevyt, siinä on äänenvoimakkuuden säätö, sitä ei tarvitse koskaan virittää ja sitä voi soittaa kuulokkeilla, mutta kosketus ja ääni vaihtelevat paljon merkeittäin ja malleittain. Piano Technicians Guild (PTG) suosittelee kokeilemaan molempia ennen päätöstä ja huomauttaa, että joitakin taitoja voi oppia vain akustisella pianolla.

PTG:n vertailutaulukossa todetaan, että digitaalipianoissa on 61–88 kosketinta, eivätkä ne ole aina täysikokoisia, ja että vain paremmissa malleissa on painotettu koskettimisto (koskettimissa on painoa kuin oikeassa pianossa) ja pedaalit. Nämä kannattaa tarkistaa; tavallisissa sähkökoskettimissa ei ole painotettua koskettimistoa. Ennen kuin ostat käytetyn akustisen pianon, pyydä pätevää pianoteknikkoa tarkistamaan se: ”ilmainen tai halpa” piano voi tulla kalleimmaksi, jos se täytyy kunnostaa perusteellisesti.

Piano epävirittyy hitaasti, vaikka kukaan ei soittaisi sitä, koska jokainen tiukalle kiristetty kieli venyy vähitellen, eniten uuden pianon ensimmäisenä vuonna. Yamaha suosittelee viritystä vähintään kerran vuodessa ja ensimmäisenä vuonna kahdesti; PTG:n mukaan useimmat valmistajat suosittelevat ensimmäisenä vuonna kolmesta neljään viritystä ja sen jälkeen vähintään kahta vuodessa. Kuinka usein todella, riippuu siitä, kuinka paljon soitat, ja ilmastosta.

Myös ilmankosteuden muutokset siirtävät viritystä. Kun on kosteaa, kaikupohja kaareutuu ylöspäin ja painaa tallaa kieliä vasten, jolloin sävelkorkeus nousee; kun on kuivaa, pohja kutistuu ja sävelkorkeus laskee. Kummassakin tapauksessa koskettimiston keskiosa muuttuu eniten. Äkilliset muutokset voivat jopa halkaista puuta ja irrottaa liimauksia, vähän kuin puuovi, joka alkaa juuttua sateisena aikana.

• Pidä piano paikassa, jossa lämpötila ja ilmankosteus pysyvät tasaisina: PTG suosittelee noin 20 °C:n lämpötilaa ja 42 %:n suhteellista kosteutta ja korostaa, että kosteus pitää pitää tasaisena.
• Pidä se kaukana lämmitys- ja jäähdytysventtiileistä, uuneista, ovista ja ikkunoista sekä poissa suorasta auringonvalosta.
• Pyyhi pölyt pehmeällä liinalla; käytä koskettimille omaa liinaa ja pyyhi takaa eteenpäin, ei sivulta sivulle.
• Jos koskettimet ovat likaiset, pyyhi ne hyvin puristetulla liinalla ja laimennetulla miedolla pesuaineella. Älä koskaan käytä alkoholia (se voi aiheuttaa halkeamia) tai kemiallisia kosteuspyyhkeitä, joita ei ole tehty pianoille.
• Pese kätesi ennen soittamista.
• Pystypiano lähettää paljon ääntä taaksepäin: älä sijoita sitä ulkoseinää vasten, ja matot sekä paksut verhot auttavat estämään äänen pääsyä naapureille.
• Jos yksi sävel kuulostaa kahdelta eri säveleltä tai kova soitto saa aikaan surinaa, pyydä pianoteknikkoa tarkistamaan piano.

Tutki lisää

• KosketinsoittimetKosketinsoitin on tapa soittaa monenlaisia ääniä yhdellä koskettimien rivillä. Opi, miten piano, urut ja syntetisaattori tuottavat äänensä.